Taas on viuhattu pitkin maita. Viime viikon treenitkin jäivät päivittämättä. Tässä Jari Kankaan rata, piirros Heidi Saarilahti (kiitos!):

Jokaisen piccaraisen vauhdissa nähnyt arvaa, että toi putkihässäkkä ei ole niitä helpoimpia ;). Rohkein mielin kohti haasteita kuitenkin. Puomilta pysähdyksen jälkeen (että sain vähän etäisyyttä...) vastaanottaen 4, sitten valssi 5-6 väliin ja veto putkeen 7. Kiiruusti kepeille, jotka hakee kyllä aika hienosti :). Takaaleikaten 9 ja 10, A:lle ja taas kontaktin jälkeen SUORAAN 12-13, 14 jälkeen vastakäännöksen avulla veto putkeen. 16 putki vedolla toisesta päästä (onneksi putket VETÄÄ Moccaa ;)), takaakierto ja viimeinen puomi. Eihän me siis oikein missään kohdassa heti onnistuttu, vaan tehtiin moneen kertaan ja eri tapoja kokeillen.

Perjantaina olimme polskimassa Hyvinkäällä vesikoirajengin kanssa. Olipas hauskaa! Tuli hyvä ideakin esiin: olisi mukavaa, jos altaalta pääsisi lämmittelemään "saunaan", jossa olisi vaikkapa 30-40 astetta lämmintä. Lihakset rentoutuisivat välillä ja sitten voisi taas mennä altaalle viilentymään. Idea on vapaasti käytettävissä =D.

Sunnuntaina olikin sitten JANKK:n omat kisat Hyvinkäällä. Se halli on kyllä ihan huippu! Lämmin ja tilava, kaikua on aikalailla, mutta ehkä se kestetään. Harri Huittinen oli tuomaroimassa, ja olikin IHANAN rohkaiseva meille ekaluokkalaisille: "Tehkää rauhassa kaikki esteet ja rata loppuun. Ei tää ole sekunnista kiinni. Te olette täällä kouluttamassa koiraa (voisin itse lisätä että itseäni), kisaaminen alkaa sitten kolmosissa!" Rata oli helpon tuntuinen (ainakin noiden treenikiemuroiden jälkeen):

Tämän aloitin ykkösen oikealta puolelta, A:n kontaktilla valssintapainen-kai-sillä-joku-nimikin-ehkä-on ja putkeen, täysillä kuutoselle tekemään persjättöä. Renkaalla sattui sitten moka: jäin liian kauaksi, enkä näyttänyt sitä kunnolla VAIKKA OLIN NIIN SUUNNITELLUTKIN :(. Renkaan sivusta siis ja kun ryhdyin korjaamaan, Mocca ehti viksuna ja vikkelänä pomppaamaan sen väärin päin, HYL. Rata loppuun kuitenkin, keinulla vähän hätäilyä, valssi, pituus ja putkeen ja taas "täysillä" (tää on se vanha vitsi, että luulee juoksevansa tuulta nopeammin) ja persjättö ennen puomia. Tässä kohdassahan EI siis kannata katsoa, missä koira tulee, kun on niin kiire ohjaajalla :S. Onneksi Piccis hokas hypätä puomille, ei kai yhtään mun ansiosta, kun en pitänyt katsekontaktia ja huiskin kädellä jonnekin kattoa kohti. 14 takana taisi tulla kysyvä kiepahdus, mutta siitä loppuun aika hienosti. Haki kepeille itse, sain kiinni siinä ja sitten vaan maaliin asti. Jäi hyvä mieli, vaikka tuli toi HYL ja joku rima putosi siellä kieppuessa. Töissä jatkoin sitten kisoissa iltakymmeneen. Olipa kivaa nähdä vanhoja ja uudempiakin tuttuja: Karri, Lora, Keuvo, Tikka, Bono-iskä, Dino-veikka, Jedi, Jazi, Pimu... Kiitos kaikille :)

No sitten vielä tämän keskiviikon harjoitukset, huh... Rata (c) Jari Kangas

Saatiinkin oikein tehotreeniä. (Toivottavasti vielä ensi kaudellakin joku suostuu samaan ryhmään meidän kanssa...) Kakkosen luo vastaanottamaan oikealla kädella, haltuun jo ennen hyppyä. Oikealla edelleen kääntö kolmoselle, tiukka vastakääntö, veto vähän liioitellustikin ohi putken oikean suun, lähetys puomille (niin vissiin, onnistu varmaan viidennellä kerralla). Puomin kontaktin jälkeen oikealla kädellä 5, taas vastakäännös-veto ja lähetys putkeen aika lähellä putken suuta. Seiska oikealta ja lähetys kepeille. Kääntö ja veto putkeen, 11-12-13-14 ok, kontaktilta putkeen, persjätöllä 16, heitto 17, puomille ja pari viimeistä. Taas kokeiltiin monia eri tapoja tehdä, nämä olivat ne parhaiten toimineet. Suurin rajoitus on edelleen ja aina vaan mun oma hitaus, kun ei ehdi niin ei. Sen takia takaaleikkaukset ja persjätöt on in. Valssata en useinkaan ehdi. Kivaa oli kuitenkin, koira on niin HIENO, että ihan sälittää se kun mun kanssa joutuu rämpimään. Epätoivoon en kuitenkaan aio vaipua, kyllä vanhakin narttu oppii ;D, toivottavasti.

Tänään torstaina kävi Sari hieromassa tytöt. Se on aina yhtä mukavaa. Monalla oli pientä tiukkuutta selässä, samoin picciksellä selässä ja reisissä (se onkin joutunut oikein rääkkiin...). Ja kun on aika lailla rämmitty hangessakin. Kiitos Sarille taasen ja onnea tulevan iloisen perhetapahtuman johdosta ;D. (En lavertele enempiä toistaiseksi.)

Viikonloppuna agitus jatkuu, la ja su pienet sessiot Kim Kurkisen johdolla. Raporttia seuraa.

Naksuttelut ovat jatkuneet säännöllisen epäsäännöllisesti. Tänään Mona oli vetreänä hieronnan jälkeen ja seisoi ekaa kertaa jättipotin arvoisesti kaikki nelja tassua vadissa, jihaa! Moccakin pomppasi pariin kertaan jumppapallon päälle, hieman on hutera olo, mutta varmaankin tasoittuu harjoittelun myötä.

Picciksen juoksua ootellaan edelleen... Elämme jännittäviä aikoja ;).