Eilen, kun oltiin tyttöjen kanssa kotiuduttu Hyvinkään uintireissulta, rapsuttelin Monaa telkkaa katsellessa ja huomasin kaulan vasemmalla puolella, kurkussa, patin. Patti tuntuu reilu sentin kokoiselta, ihon alla, aika selvärajainen. Mona ei arista sitä ja on ollut ihan reipas oma itsensä viime aikoina. Kaikki kauhukuvat kuitenkin jo silmissä siintäen varasin maanantaille Vethausiin Anssi Tastille ajan. Sittenpä selviää, toivottavasti. Pitäkäähän peukkuja. Mona on saanut tähän mennessä olla aivan terve, toivotaan, että tämäkään ei ole mitään vakavaa.

Tiistaina Toope oli meillä päivähoidossa. Hyvin sujui tyttöjen kanssa päivä Hymy.

Keskiviikkona Moccan agitreenit. raportti myöhemmin, kun saan ratapiirroksen.

Perjantaina oltiin Hyvinkäällä pulikoimassa. Mona teki aika loikkia veteen lelun perässä. Mocca oli haka etsimään leluja keskeltä allasta. Kuivauksen jälkeen oli aika pörröperrotyttöjä Kieli ulkona.

Lauantaiaamuna käytiin Pian, Nalan ja Colan kanssa Aulangolla lenkillä. Kiitos kyydistä, seurasta ja henkisestä tuesta!

Sunnuntaiaamusta kukonlaulunaikaan Hyvinkään kisoihin töihin ja illemmalla Moccan vuoro. Tähänkin peukkuja, kiitos Silmänisku.