Kaikki hyvin kotirintamalla, kunto alkaa kohota pikkuhiljaa ja mammaloman myötä kadonneet lihakset löytyä... Siis Moccan kunto ja lihakset Nauru. Tytöt pärjäävät keskenään loistavasti eli samalla tavalla kuin ennen m-lomaa. Sunnuntaina olimme Monan kanssa tanssitreeneissä, taas on ohjelman muokkaaminen jäänyt, hyi minua Nolostunut. Mona tekee aika hyvällä innolla, niin että siinä ei pitäisi olla valittamista. Moccakin pääsi kentän laidalle ja tekemään puomin muutaman kerran. Joku voisi arvatakin jo, ettei ollut vauhdista puutetta Silmänisku.

Torstaina oli ekat agitreenit, joihin Heidi oli suunnitellut (onneksi!) lyhyitä pätkiä niin että koiraa pystyy palkaamaan tiuhaan. Joku pitkä ratakieputus olisikin saanut mut hyrsimään ranteet auki. Nämä harjoitukset olivat tosi mukavia ja meille tauon jälkeen sopivia.

Ensimmäisenä tehtiin suoraa 2 aitaa-kepit-2 aitaa. Mocca oli hiukan malttamaton lähdössä, täytyy siihenkin kiinnittää huomiota, ettei pääse pahemmaksi. Kepeille haki hyvin, mutta ei "ehtinyt" tehdä kaikkia. Yhden kerran kentän toisella puolella oleva putki vei huomion. Kepit sujuivat vauhdikkaasti ja oikein parin kerran jälkeen. Ja irtosi hienosti!

Seuraava harjoitus oli neljän aidan sarja (aidat siis pitkittäin) ja joka välissä välistäveto. Sen jälkeen kaksi putkea (JES) eka mutkalla, toinen suora, sitten 2 rengasta ja aita. Välistävetoja (=haltuunottoa) jouduimme hinkkaamaan muutaman kerran, apuna lelu. Rimoja lensi, kun käskytion väärään aikaan. Näitä pitää treenata kotipihassakin aluksi vaikka ihan yhdellä aidalla. Putki-putki-rengas-rengas-aita menikin sitten vauhdilla ja kauheella innolla ja oikein.

Olipa ihan uskomattoman kivaa päästä treenaamaan Nauru. Nyt voin tehdä pikkutreenejä kotonakin, kun isimies avusti mua nikkaroimalla (käyttämällä porakonetta) esteitä. On muuten noi rautakaupat vihoviimeisiä paikkoja, kun ei tiedä miten siellä pitää toimia. Palvelua ei sitten saa, vaikka jonkun pihoilta löytäisikin Huuto. Erikoisliikkeet rulettaa, Ruuvimarket ja Rakentajan puutavaratalo ja hommat oli hoidettu muutamassa minuutissa Hymy.

Tänään kävimme tapaamassa Elinaa, Ramboa ja Romeota (joiden luo Mona menee syyslomalla) Porvoon näyttelyssä. Samalla saimme tavata muitakin tuttuja, kannustaa kasvattajaa ja onnitella upeista saavutuksista: ROP- ja VSP-pennut, ROP-narttu, PN2+sert (Moccan sisko Höpis Pusu), PU3 (Moccan veli Tonto) ja ROP-kasvattaja!!! Eikä muillakaan tutuilla huonosti mennyt, onnea siis kaikille tuloksiinsa tyytyväisille Nauru!