Eka rata 1-17. Aloitukset on jotenkin hankalia, en osaa päättää, mikä on paras tapa. Mocca on kovin oppivainen ja jos pääsee tekemään väärin jonkun kohdan, toistaa sen hyvin herkästi samalla tavalla (väärin), vaikka ohjaus olisikin ihan muuta. Eli kun ohjaan väärin, tulee virhe ja se toistuu, vaikka muutankin ohjaustani. Nopea ja niin valtavan tarkka ohjauksen suhteen m on, että kaikki pienimmätkin vihjeet se lukee jo "Mene ja täysillä sittenkin!"-merkiksi. Keppejä ollaan harjoiteltu kotipihassakin tällä viikolla, takaaleikkaus ei vielä onnistu ja harjoituksissa tuli sisäänmenossa virheitä.
Toinen rata 18-24. (Joo tiedetään, että rengas ei saa oikeasti olla radalla ekana ;), mutta siitä on kiva aloittaa niin että menee varmasti oikein.) Tehtiin vaan alkupätkää, aika tais loppua kesken... Meillä on aika pätevää porukkaa treniryhmässä, joten mulla ja piccaraisella menee yleensä eniten aikaa radalla.
Sitten isänpäiväsunnuntain Niinu Linnan harjoitukset:
Eka pätkä 1-9. Uusia ohjauskuvioita harjoiteltiin, flippi (meniköhän oikein?) 5-6 ja jaakotus 7-8-9. Flipistä ei moccan kanssa juuri ollut iloa tuossa välissä, kun meikäläinen on aika magneetti neidille. Flipissä oli tarkoitus kääntää koiran huomio pois edessä olevasta A:sta oman rintamasuunnan mukaan. Esteeltä 5 otetaan vastaan oikealla kädellä rintamasuunta kohti nelosta. Sitten pari askelta, käännös vasempaan ja koira ikään kuin persjätöllä putkeen. A ei siis todellakaan vetänyt, vaan mamma ja mieluummin putki, kuten pitikin. Tulipahan askelkuviota mietittyä. Jostain syystä putketkaan eivät imeneet niin kuin kuvittelin, ihan sain nenästä viedä muutaman kerran. Jaakotus toimi, kun oma kroppa toimi. Putkesta koira oikeaan käteen, vasen kylki edellä kohti kymppiä, valssintapainen ja heitto molemmilla käsillä yli, käännös menosuuntaan kohti keppejä ja koira taasen persjätöllä vasempaan käteen.
Toka pätkä 10-17 vaatikin sitten vääntöä. Jotenkin meillä on nyt joku kriisi yhteistyössä, tai sitten on vaan virtaa ipanassa niin paljon. Kauheeta kaahotusta, aistien sumentumista (ainakin kuulon) ja rallittelua. Samaa kuviota hioivat edellisen ryhmän kolmosluokkalaisetkin ja hienosti tekivät, täytyy sanoa. Samaa ei vielä =D voi sanoa meistä. Pimeään putkikulmaan lähettäminen ei onnistunut, vaikka aikaisemmin on ollut ihan iisi piisi. Sinne siis valssilla ikään kuin kepeiltä. Toinenkaan putki ei kiinnostanut, niin kuin olin kuvitellut. Yllätyksiä on elämä täynnä. Aitahässäkkä 12-16 olikin aikamoinen ja vei aikansa ennenkuin jotenkin saatiin takaaleikkaukset ym. onnistumaan. Lopuksi tehtiin irtoamisharjoitus 18-20, joka kaikesta lahkeessaroikkumisesta huolimatta onnistui hienosti. Kaikenkaikkiaan koulutus oli erinomainen. Itse en kai ollut sitten ihan kybällä mukana, tuli olo että olis todellakin voinut paremminkin mennä. Paljon saatiin vinkkejä kropan käytöstä ja omasta sijoittumisesta radalla, niin että ei peitä koiran näkymää tai reittiä.
Seuraavan keskiviikon omat treenit menivätkin sitten niin penkin alle, että olin valmis melkein löymään hanskat tiskiin. Rata oli meille aika lailla liian hankala. Pikku pätkä saatiin onnistumaan, mutta ei se paljoa lohduttanut. Rohkaisun sanoja kuultiin kyllä, esim. "Älä välitä, mun koira oli vielä nelivuotiaanakin paljon mahdottomampi!" Kun vaan itse oppisi...
Ps. Monan kanssa mennään tänään tanssimaan :). Rouva on taas päässyt kutreistaan!
Kommentit