Silloin kun itse oli nuori, siis sanan varsinaisessa merkityksessä, tuntui aina oudolta, kun aikuiset puhuivat, miten aika kuluu nopeaan. Omasta mielestä kesät ja talvet jatkuivat aina vaan, loputtomat mäenlaskut ja luistelut talvisin, pulikoimiset ja jäätelöhetket auringon paahteessa kesäisin.

Vähitellen iän karttuessa olen jotenkin alkanut ymmärtää aikuisten ajatuksenjuoksua. En kai ole itse muuttunut aikuiseksi? Viikot, kuukaudet, vuodenajat ja vuodet vilistävät niin hurjaa vauhtia, ettei niitä tahdo erottaa enää toisistaan. Tuttua on nykyään pohdinta "minäs vuonna se nyt olikaan..." Samoin itsestään (ja kumppanistaan ja ystävistään) huomaa, että kerromme samoja tarinoita kerrasta ja vuodesta toiseen. Huh huh...

Kaikista järkyttävintä on se, kun havaitsee itsessään rutkasti samoja piirteitä kuin vanhemmissaan. Äiti tulee mieleen, kun katsoo peiliin, kuuntelee itseään ja ajatuksiaan. Ja niin kuin silloin vannoi, että tuollainen ei sitten minusta tule. Tässä sitä ollaan. Vanha sananlasku sanoo, että pojasta polvi paranee. Ja toinen toteaa, ettei omena kauas puusta putoa .

Koirille kuuluu sitä tavallisen hyvää. Sari kävi hoitamassa lihaksia tiistaina ennen joulua.

Joulu vietettiinkin leppoisasti kotosalla. Kuusi tuotiin sisään ajoissa eli jo kuun puolessa välissä. Ja olikin ihan hieno kuusi jälleen kerran, kyllä meidän nääpurimme Ropposet osaavat valita meillekin kauniin kuusen. Aattona tytöt saivat avata pakettinsa (herkkuja maitopurkin ja lahjapaperin sisällä) ja Mona oli ahneempana yllättäen pätevämpi tässä hommassa. Mocca tuumaili, mitä tehdä, mutta availi kuitenkin pakettinsa itse ilman "isosiskon" apua. "Ei tartte auttaa!" Jouluherkut jäivät koirien kohdalta melko vähiin. Mona maisteli pähkinöitä ja rusinoita (jotka eivät taida olla ihan kaikista terveellisintä mujetta koirille). No, kippo oli tyhjä ja puhtaaksi nuoltu joka tapauksessa. Kyytiä sai myös pieni Aalto-vaasi, koska siinä sattui olemaan pipareita sisällä. Saatiinpahan muistutus, että ainakaan sohvapöydälle ei jätetä MITÄÄN syötäväksi kelpaavaa.

Tapaninpäiväna ajelimme Turkuun tervehtimään sukua. Koirat käyttäytyivät siivosti, ja fanittivat Aila-mummia ihan kybällä. Keneltähän ne herkut Turussa tipahtelee?? Sunnuntaina sitten kotiin.

Pakkanen puri melkein koko joulun ajan ja lenkit olivat sitten lyhyempiä kuin muuten. Turkeille nuttujen pukeminen ei tee hyvää, mutta onneksi meillä ei tavoitteita kauneuspuolella juurikaan ole. Vuosikin vaihtui pakkasessa. Huujärvet olivat kyläilemässä ja kävimme katsomassa kunnon sotatannerfiiliksissä raketteja Myllymäen kalliolla. Aika hurjaa menoa. Onneksi jätimme koirat kotiin. Vaikka eivät paukkuarkoja olekaan, sen retken jälkeen olisivat taatusti olleet. Mocca katseli raketteja kotona etutassut tason päällä, että näkisi paremmin. Mona ei erityisemmin välitä ilotulitteista. Olen tulkinnut asian niin, että rouva ei pidä niiden aiheuttamista hajuhaitoista, äänet eivät onneksi pelota.

Viime viikonloppu olikin agipainotteinen (minulle). Lauantaina olin katsomassa Hyvinkäällä 1- ja 2-luokkia ja saimme yökylään Kaisin koirineen. Sunnuntaina oli sitten vuorossa muutama tunti medi 3-luokkia. Aida-mamma rykäisi pari nollaa, niin sitä pitää äippä! Melkein-siskolla eli Dialla oli hieman huonoa tuuria mukana, joten tällä kerralla ei nollia eikä sijoituksia tullut. Hienoa menoa joka tapauksessa! Lupasin Kaisille, että kyllä mekin kisakentille uskallaudumme ihan kohtapuoliin. Hyvinkäällä oli muuten monta ihanaa perropentua, Ronja, Flippi, Chili sekä jokin Piinaavista pennuista, nimi jäi epäselväksi. Radallakin nähtiin perroja runsaasti. Olipa mukavaa nähdä hienoja koiria ja innostuneita omistajia ja ohjaajia.

Rentoa, onnekasta ja menestyksentäyteistä vuotta 2010!