Tänään käytiin Monan kanssa näytillä lääkärin luona. Tutkimuksessa selvisi seuraavaa: kilpirauhaset molemmin puolin tunnettavissa ja vasemmanpuoleinen leuanalusimusolmuke reagoinut. Otettiin verinäyte, josta tutkittiin perusverenkuva, kilpirauhasarvot T4/TSH sekä kalsium- ja fosforiarvot. Kilpparit lähtivät Vetlabiin analysoitaviksi, muut olivat ok. Lämpö, sydänäänet ja kaikki muu ok. Rauhallisin mielin olen siis: ei ainakaan kasvainta tms. Tulosten saaminen vie muutaman päivän. Niitä odotellaan ja sitten katsotaan jatkot Hymy.

Moccan kanssa vietettiin eilen piiiiiitkä päivä Hyvinkäällä. Aamulla hiukan ennen seiskaa oltiin paikalla, minä ilmossa istumassa ja Mocca barbimökissään siinä vieressä. Muutaman kerran päivän aikana käytiin pihalla kävelyllä ja pallolla leikkimässä. Iltapäivällä kolmen vartin lenkki. Olikin muuten hupaisaa, kun pari pappaa ja mummelia moikkailivat ja alkoivat jutella ihan kuin vanhoille tutuille. Mikäs siinä, turistiin hetki säästä ja kelistä ja toivoteltiin hyvät päivänjatkot Hymy. Parin kertaan piccis pääsi verryttelyesteitäkin tekemään ennen varsinaista omaa vuoroa. Minäkin koitin hiukan verrytellä kankeita jäseniäni hölkkäämällä ja venyttelemällä ennen rataan tutustumista. Rata oli sujuva, selkeä ykkösluokan rata, helpon tuntuinen verrattuna treenikuvioihin:

Monelle oli hankala nelosputkelle meno, koirat tuppasivat puomille. Mocca meni putkeen ja teki yllätystempauksen: kääntyi ympäri ja tuli ulos, tästä 5vp. (Tänään ellääk odotushuoneessa juttelin erään kokeneen agikisaajan kanssa, ja hän totesi, että tuollaiseen putkeen pienestä kulmasta mennessään "supernopeat" kuten Mocca törmäävät helposti putken seinään ja saattavat hämmentyä etenkin, jos ohjaaja kutsuu väärään aikaan tai liikkuu väärään suuntaan ennenkuin koira on edennyt putkessa tarpeeksi pitkälle...) Noh, rata jatkui ihan ok, puomi ja rengas seinän puolelta (että vältän viimeksi sattuneen virheen renkaalla), takaaleikkaus seiskaputkella ja A:lla. Kepeille mennessä tein jotain hassua (kutsuinko???) ja Mocca kiepahti, tästä toinen 5vp. Olisi pitänyt vaan käskyttää "Kepit, kepit!" kun Mocca hakee ja tekee kepit tosi hyvin. Persjättö keinulle ja loppurata hyvin, viimeinen eteenlähetys olisi voinut olla siistimpi, hieman epäröivä taisi olla. Ihan hyvä, harmittaa itseä, kun helpohkolla radalla ei saatu nollaa aikaiseksi. Nollia taisi medeissä olla yksi tai kaksi, joten muut tekivät yhtä "helppoja" virheitä. Mocca oli päivän päätteeksi jo aika raukea. Radalla pinkoi ihan mallikkaasti Kieli ulkona.

Tänään saatiin vieraitakin: Kaisi ja tytöt Aida, Reia ja Dia poikkesivat ohikulkumatkallaan. Kiva kun kävitte Hymy!