Oukei, täytyy ihan kaivaa kalenteri esiin...

Torstaitreeneissä Heidin johdolla reilu viikko sitten harjoiteltiin välistävetoja, jotka ovatkin meille aika lailla kompastuskivi (ihan niin kuin ei muita olisi Kieli ulkona). Todettiin, että onnistuvat parhaiten niin, että en lähde peruuttamaan, kun menen pyrstölleni. Käytän vastakkaista kättä ja suhistusta. Toinen vaihtoehto on tehdä twistintapainen, pienellä käännöllä. Aika epätoivoinen fiilis tuli. Tuntuu, että en millään ehdi Moccan vauhtiin ja ohjaus on auttamatta myöhässä. No, olen hulda huoleton ja melkoinen optimisti: uskon, että joskus opin ohjaamaan niin, että kakkosissakin saadaan jotain tuloksia.

Perjantaina olikin agilityrankingkisat, tuomarina Milja. 2-3-luokkalaisten rata oli melko haastava. Me selvitettiin se kuitenkin kolmella rimantiputuksella, vaikka olin varma, että sata hyllyä tulee heti alkumetreillä. Kepeillemeno loistava, samoin kontaktit onnistuivat. Fiilis parani kummasti Silmänisku.

Lauantaina jatkettiin saman radan kanssa Miljan treeneissä. Kokeiltiin eri ohjausvaihtoehtoja kolmeen kohtaan radalla. Keinuongelmaa ei näkynyt, vaikka Mikkelissä ja edellisenä päivänä kääntyikin pois keinulta. Hyvät treenit jälleen Hymy.

Maanantaina oli vuorossa Kimin treenit. Rataa Kim meille tyrkkäsi. Ja vauhtisellaista! Kinkkisin kohta meille oli suoran putken jälkeen ysikympin käännös, kolme aitaa, joilla ensin välistäveto ja sitten takaakierto. Ja taas putkiin ja A:lle, ysokympin käännös aidalle ja kepit. No, onnistuihan se, mutta pitkään saatin hinkata. Onneksi koiralla riittää paukkuja tällaiseen tumpelon ohjaajan kouluttamiseen Pusu. Muuten rata sujui melko mukavasti, sain kyllä pistää töppöstä toisen eteen...

Keskiviikkona sitten kisaamaan iltakisoihin Forssaan, tuomarina Anne Huittinen. Täytyy sanoa, että oli melkoisen haastavat kakkosten radat. Agiradalla 1 tulos (yli 10 vp.), muut hyl. Hyppyradalla kaksi tulosta, muut hyl. Me oltiin tietty hyl-osastolla Kieli ulkona. Tulipahan kokeiltua: siivekkeen ympäri kieputus ei hyvä, mieluummin jotain muuta. Mocca on tosi herkkä rintamasuunnalle ja käden asennolle, lähellä/kaukana. Kieputuksesta irtosi kuin raketti maata kiertävälle radalle ja löysi edestään muurin, joka EI kuulunut tähän kohtaan. Toisella radalla olikin sitten taas jo tiedossa, mitä tää on ja vauhti ja meno sen mukainen. Toisella esteellä persjättö liian ajoissa Yllättynyt ja esteestä ohi, keppien jälkeen 180 asteen käännökset eka ok, toinen, jonka yritin ohjata jaakotuksella, ei mennyt ollenkaan Moccan tajuntaan. Siitä suivaantuneena rouva bongas pussin ja suoritti sen siis liian aikaisin. Melkoisilla kurveilla loppurata nollille. Tulokset siis 2xHYL. Puolen yön aikaan kotona.

Torstaina treenattiin jälleen Heidin opastuksella. Tehtiin rataa, jossa välistävetoja, takaakiertoja ja aika hurjan pitkä alku"suora". Heidi kannusti kovasti meitä, että hyvältä näyttää käännökset Nauru. Täytyy kai uskoa.

Tänään lauantaina matkasimme Hyvinkäälle. Tuomarina Henri Luomala, jonka radat olivat noihin edellisiin verrattuna varsin suoritettavan oloisia. Pieniä ohjausvirheitä, ekalla huolimaton käännös ja väärä aita, toisella kohellusta ja hyl useampaankin kertaan. Kivat radat kuitenkin, kyllä me joskus onnistutaan. Esteet on kuitenkin melko hyvin hallussa, kepeille lähetys sujuu vaikeammistakin paikoista ja kontaktit pienen varmistuksen kanssa hyvät. Tässä eka rata aika kaukaa tosin kuvattuna. Oli muuten hilkulla, ettei varastanut ekaa kertaa lähdössä. Toisella radalla ootteli nätisti.

Hyvinkäältä koirat saivat tuliaisiksi pari pehmovinkulelua. Mona irrotti saman tien kissalta nenän ja tyhjensi pään. Ei ne kauaa kestä Kieli ulkona.

Ei kaikki viikot kuitenkaan ihan näin agilitypitoisia ole... Silmänisku Nimittäin ensi viikollakin on ohjelmassa vain normitreenit ja sunnuntaina kisaa.